sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Cheddarsalaatti

Eräänä iltana kaipasimme ruokamme seuraksi salaattia ja heitin sellaisen nopeasti kasaan kaapista löytyneistä aineksista. Onneksi sillä hetkellä jääkaapista sattui löytymään juuri sopivasti ns. tähteiksi jääneitä aineksia. Senpä takia ainesosat ovat mututuntumalla kahden hengen lisäkesalaattiin arvioituna. Oli ensimmäinen kerta kun keksin päästäni salaatin, yleensä tarvitsen pohjaksi jonkinlaisen reseptin jota soveltaa. Hyvää ja raikasta tuli :)
 
Cheddarsalaatti
 puolikas kerä jäävuorisalaattia
4-5 aurinkokuivattua tomaattia
pieni pala cheddarjuustoa
pieni kourallinen tuoretta timjamia
1/3 pussia GoGreenin salaattimixiä (auringonkukan siemeniä, kurpitsan siemeniä, cashewpähkinöitä)
loraus valkosipulioliiviöljyä

Kuutioi aurinkokuivattu tomaatti ja cheddarjuusto. Revi jäävuorisalaatti pieneksi, riivi timjaminvarsista lehdet salaattia varten. Sekoita kulhossa kaikki ainekset keskenään ja lorauta kastikkeeksi oman maun mukaan oliiviöljyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti