keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Mustikkakukko

Tämä on parasta mustikkakukkoa mitä olen maistanut! Ei sillä, että olisin kovin montaa eri tyylistä kukkoa edes elämäni aikana syönyt mutta silti. Tämä on suorastaan suussasulavan herkullista ja voi sitä leikkiä että jälkiruokana edes hitusen terveellisemmästä päästä :) Kannattaa tarjoilla lämpimänä vaniljakastikkeen kera.

Ohje on Lettupannusta ja sillä tulee kahta herkkusuuta tyydyttävä määrä. Hirmu nopea ja helppo resepti myös.



Mustikkakukko
100 g voita tai margariinia
1 dl Reilun kaupan täysruokosokeria + täytteeseen vähäsen
2 dl luomu ruisjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
4 dl mustikoita

tiistai 20. joulukuuta 2011

Tulinen pähkinä-tofuwokki

Jatketaan reseptillä Reilun kaupan ruokaa ja elämää-kirjasta. Tämä oli varsin maukasta sekä tulista, mutta ainakin omaan makuuni kastiketta olisi saanut olla enemmän. Se imeytyi todella tehokkaasti nuudeleihin ja jätti kokonaisvaikutelman hiukkasen kuivakkaaksi. Sitä voisikin seuraavalla kerralla muunnella vaikkapa kookosmaidolla tai kaurakermalla. Chilisuolacashewpähkinätkin pitää ikävä kyllä varmaan korvata muilla casheweilla, sillä Mosambikissa Reilujen chilipähkinöiden valmistus on lopetettu.


Pähkinä-tofuwokki

200 g yrttimaustettua tofua
1 pieni parsakaali
1 pieni kesäkurpitsa
1 paprika
1 keltasipuli

Korealainen marinadi tofulle:
 2 tl Reilun kaupan ruokosokeria
1/2 dl luomu soijakastiketta
2  rkl öljyä
maustemitallinen sambal oelek-chilikastiketta
murskattu valkosipulinkynsi

Tulinen pähkinäkastike:
1 dl Reilun kaupan chili-suolacashewpähkinöitä
2 rkl Reilun kaupan ruokosokeria tai hunajaa
1/4 dl luomu soijakastiketta
2 tl sambal oelek-chilikastiketta

maanantai 19. joulukuuta 2011

Tunnustuspunnustus

Saimme jo viime kuun puolella Hehkuvaiselta tunnustuksen, iso kiitos siitä! Tunnustukseen kuuluu myös se, että se pitäisi jakaa kahdeksalle ja vastailla kysymyksiin. Kysymyksiin vastailemme, mutta olemme tylsiä emmekä jaa tätä eteenpäin, sillä kaikki seuraamamme blogit ovat täynnä substanssia, sen takia niitä seuraammekin ;)

Kikherne-linssipata

Tämä on mainiota arkipöperöä, joka säilyy hyvin jääkaapissa useammankin päivän koska reseptillä tulee aika iso annos. Ruokaan tuo eksoottista mausteisuutta kardemumma ja kaneli ja ruuan tulisuutta voi vaihdella oman maun mukaan jättämällä pois chilitahnan ja käyttämällä vaikka yrttimaustettua tomaattimurskaa. Meillä kypsennys on aina kestänyt pitkälle yli puoli tuntia, sillä porkkanat kypsyvät hyvin hitaasti uunissa. Niin ja ohjehan on mainiosta Reilun kaupan ruokaa ja elämää-kirjasta.


Kikherne-linssipata
5 multaporkkanaa
2 keltasipulia
4 luomu valkosipulinkynttä
1 chili
2 rkl sambal oelek-chilitahnaa
1 prk chilillä maustettua tomaattimurskaa
2 dl punaisia linssejä
5 dl vettä
2 tl suolaa
1 prk kypsiä kikherneitä
2 rkl öljyä
1 tl Reilun kaupan kardemummaa
1 tl Reilun kaupan kanelia

tiistai 13. joulukuuta 2011

Burgundinpata soijalla

Pahoittelut taas blogitauosta. Jatketaanpa meidän uudella suosikilla, burgundipadalla soijasuikalein toteutettuna. Me emme tykkää juoda punaviiniä (valkoviini kyllä kelpaa), joten meille jostain syystä päätyneet punaviinit käytetään yleensä ruokiin. Löysimme burgundinpadan ohjeen Pippurimyllystä ja koska itse emme ole sitä koskaan tehneet, hyppäsimme heti ohjeen kimppuun. Toki taas sitä hiukan muuttelimme, lisäten porkkanaa ja käyttämällä tuoreita herkkusieniä. Siitähän tuli vallan mainiota, täyteläistä ja erittäin maukasta.



Burgundinpata soijalla

2 keltasipulia
2 luomu valkosipulinkynttä
1 luomu kasvisliemikuutio
7 dl vettä
2 multaporkkanaa
3 dl punaviiniä
1 rkl tomaattipyrettä
2 laakerinlehteä
1 kukkararuokalusikallinen kuivattua timjamia (voit käyttää myös tuoretta)
rouhittua mustapippuria, suolaa
4 dl soijasuikaleita
200 g herkkusieniä
1 rkl luomu jauhoja
1 rkl margariinia tai voita